sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kurpitsa-vuohenjuustolasagne

Kun perinteisen juustokastikkeen teko kypsyttää - tähän juustokastikkeen sijaan murustellaan vuohenjuustoa. Resepti on uusimmasta Glorian Ruoka & Viini -lehdestä (7/2011), ja harvinaisen täynnä hyvältä vaikuttavia syysreseptejä.




Kurpitsa-vuohenjuustolasagne
(6-8 annosta)

Paahdetut kasvikset:
1 kg kurpitsaa (tai lähikaupan pettäessä esimerkiksi kesäkurpitsaa tai munakoisoa)
2 porkkanaa
2 isoa paprikaa
1 solovalkosipuli
1-2 punasipulia
1/2 dl oliiviöljyä
3-4 rosmariininoksaa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä

Tomaattikastike:
800 g kuorittuja (kirsikka)tomaatteja
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl pippuria
1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 1/2 dl kivettömiä kalamataoliiveja
1/2 dl tuoreyrttejä (esim. timjami, lehtipersilja)

Lisäksi
250 g vuohenjuustoa
n. 8 lasagnelevyä
2 dl raastettua parmesaania

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Poista kurpitsasta kuoret ja siemenet. Leikkaa kurpitsa pineiksi kuutioiksi. Kuori ja viipaloi porkkanat. Poista paprikoista kannat ja siemenet. Viipaloi paprikat. Kuori sipulit ja leikkaa ne lohkoiksi. Yhdistä kaikki kasvikset kulhossa. Sekoita öljy, rosmariininoksat ja mausteet joukkoon.

Levitä kasvikset leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Kypsennä uunin keskitasossa noin 30 min.

Tee tomaattikastike kasvisten kypsyessä: Kaada säilötyt tomaatit kattilaan. Anna kiehua keskilämmöllä kannen alla noin 25 min. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Viipaloi aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit ja hienonna yrtit. Sekoita ne kastikkeeseen. Poista rosmariini paahdetuista kasviksista ja sekoita kasvikset kastikkeeseen.

Kokoa lasagne: Murustele vuohenjuusto. Levitä hieman tomaattikastikerra uunivuoan pohjalle. Ripottele vuohenjuustoa päälle. Levitä kerros lasagnelevyjä päälle. Lisää kastiketta ja juustoa ja sitten taas lasagnelevyjä. Tee 3-4 kerrosta. Laita kastiketta päällimmäiseksi ja ripottele vuohenjuusto ja parmesaani pinnalle.

Kypsennä uunin keskitasossa noin 25 min. Tarkista aika lasagnelevypakkauksesta. Tarjoa esimerkiksi vihreän salaatin kanssa. 

Sienibriossit

Scandinavian Music Groupin innoittamana meillä leivottiin pari viikkoa sitten briosseja. Hyvän makuisia, mutta ulkonäköön jätimme hiomisen varaa - joulupukin lahjalistalle lisätään muffinssivuoat tai -muotit, joissa reuna ei ole tasainen vaan aaltoileva.

Vaikka ohje suositteli kookkaiden briossien tekemistä, jaoimme taikinan useampaan osaan jotta saatiin kokoluokaltaan normaalia leivonnaisia. Reseptin taka-ajatuksena oli että kookkaan briossinvoisi leikata viipaleiksi ja käyttää esimerkiksi sienileipien pohjana.


Kookkaat sienibriossit
(4 kpl)

3 rkl maitoa
15 g hiivaa
1/2 tl suolaa
1/2 - 3/4 dl sokeria
7-8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
5 munaa
175 gvoita

Täyte:
150 g paistettuja sieniä, esim. suppilovahveroita tai mustia torvisieniä
1 rkl voita
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
50 g lampaan valkohomejuustoa

Voiteluun munaa

Sekoita haaleaan nesteeseen hiiva, suola ja sokeri. Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita munaseos vuorotellen jauhojen (5-6 dl) kanssa hiivaliemeen. Kohota taikinaa tunti liinalla peiteltynä.

Puhdista ja paloittele sienet. Kuumenna pannu ja paista sienistä kosteus pois. Lisää voi ja kuumenna hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Silppua jäähtyneet sienet.

Alusta briossitaikinaan loput jauhot (1-2 dl), pehmeä rasva ja juusto. Kauli taikina 30x30 cm levyksi. Silppua sienet ja levitä silppu taikinalevylle. Kääri taikina tiiviisti rullalle. Jaa rulla 4 osaan. Nosta taikinarullat voideltuihin 3-4 dl:n vuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Voitele briossit munalla ennen paistoa.

Voit myös sekoittaa sienisilpun taikinaan alustusvaiheessa. Jos jaat taikinan 8 osaan, paista briosseja 225-asteisessa uunissa noin 10-12 minuuttia.

Sipuli-ricottapiiras

Sipulitortun lisäksi löysin vanhoista reseptiarkitoista toisen syksyisen hittiohjeen: sipuli-ricottapiiraan! En uskaltanut käyttää pakastekarpaloita, koska pelkäsin että piirakka vettyy mutta kuivattujen karpaloiden kanssa toimivat ainakin erinomaisesti. Ohje on alunperin vuoden 2004 Suomen Kuvalehden Gourmet -ruokajulkaisusta (3/04), jolle resepti on kulkeutunut Italiasta englantilaisen ruokatoimittajan kautta. Viiniksi lehti suosittelee kuivaa valkoviiniä tai pehmeää, keskitäyteläistä punaviiniä. Meillä tarjottiin muistaakseni chardonnayta.




Sipuli-ricottapiiras
(6-8 palaa)

750 g tuoretta ricottajuustoa
3 rkl oliiviöljyä
350 g sipulia
4 valkosipulinkynttä
pari oksaa salviaa
4 kananmunaa
5 rkl vastaraastettua parmesaania
1 rkl Maizenaa
1/2 tl vastarouhittua pippuria
1/2 tl suolaa
150 g karpaloita
100 g voileipäkeksinmuruja
3-4 rkl sulatettua voita

Valuta ricotta hyvin sideharsolla varustetussa siivilässä. Kuori ja viipaloi sipulit ja valkosipulinkynnet ja leikkaa ainakin 10 salvianlehteä hienoksi. Kypsennä sipulit oliiviöljyssä pannulla, mutta älä ruskista. Lisää valkosipuli ja salvia.

Vatkaa sekaisin munat, ricotta, parmesaani, Maizena, suola ja pippuri (esimerkiksi tehosekoittimessa). Lisää seokseen sipuli ja karpalot kevyesti sekoittaen, eli ei tehosekoittimessa. Tarkista maku.

Jauha keksit hienoksi ja sekoita niihin voisula. Pane irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, voitele vuoka ja painele pohjalle keksimuru-voiseos. Kaada päälle täyte ja koristele salvianlehdillä. (Reseptissä käsketään myös voitelemaan päällinen oliiviöljyllä mutta en keksinyt miten sen olisi saanut nätisti siveltyä niin ettei tasaiseen pintaan tule esimerkiksi sudin jälkiä. Jätin siis väliin, eikä pinta erityisesti tummunut paiston aikana.) Paista 190 asteessa noin tunti. Anna tasoittua kymmenisen minuuttia ennen kuin siirrät tarjoiluvadille. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Pastaa Aito Ruokakaupan luomubroilerista

Vierailimme tänään Tehtaankadulla juuri avatussa Aito Ruokakaupassa. Aito vaikutti sisällöltään todella hyvältä konseptilta, mutta kauppa ei ole meidän työmatkojen varrella joten arkisin ei tule varmaan siellä käytyä ostoksilla juuri koskaan. Hyvinä syyspäivinä (kuten tänään!) kuitenkin kävellään mielellään Kampista etelään, ja sille matkalle paikka sopii hyvin. Aidon tarjonnasta löytyy kaikki perinteisistä luomukasviksista ja -vihanneksista, tuoreeseen kalaan ja lihaan sekä luomumaitoon ja -kermaan.

Ostettiin iltaruoaksi ruotsalaista pakastettua luomubroileria, jonka kilohinta oli hieman korkeampi kuin Anton&Antonin tuoreena tiskiltä ostettu Kukonharjan kukonpoika. Kukonharjan kukonpoika osoittautui meidän kotitalouden testissä maultaan paremmaksi, vaikka luomubroileri löikin mennen tullen teollisen kanan. Tehtiin broilerin kanssa Pasta Factoryn tuorepastaa (jota Aidosta saa tuoretiskiltä metritavarana) ja Crème Bonjour Cuisinen pesto-kastiketta täydennettynä aurinkokuivatuilla tomaateilla.

Erittäin maukasta Stadin Panimon olutta!


Luomubroileripasta