sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Klassinen hampurilainen

Joulupukki toi Lasselle Viiden tähden hampurilainen -kirjasen, jossa 52 erilaisen hampurilaisreseptin lisäksi perehdytetään kotikokkeja hampurilaisen oikeanlaisen koostumuksen löytämiseen - oikeanlaisten sämpylöiden leipomisesta pihvitaikinan muotoilemiseen sekä kompottien ja kastikkeiden tekoon. Erittäin hyvä kirja, joka varmistanee sen, että hampurilaisia syödään tässä kotitaloudessa edelleen kuukausittain.



Klassinen hampurilainen
Neljälle

4 sämpylää
500 jauhettua naudanlihaa
1 keltuaisesta tehty annos majoneesia
3 tl hunajaa
10 g maapähkinöitä
1/2 sipuli
4 maustekurkkua
jäävuorisalaattia

Muodosta sinappikastike itse tehdyn majoneesin pohjalle. Lisää majoneesipohjaan 3 tl hunajaa sekä n. 10 g monitoimikoneessa jauhettuja maapähkinöitä. Sekoita joukkoon sipuli- ja kurkkukuutiot ja laita hetkeksi maustumaan jääkaappiin. 

Halkaise sämpylät ja paahda sämpylänpuoliskoja 2 minuuttia uunissa grillivastuksen alla. Irrota jäävuorisalaatin lehdet. Levitä sinaappikastike sämpylänpuoliskoille. 

Kokoa hampurilaiset aloittaen sämpylöiden alapuoliskoista: lisää pihvi, muutama lehti jäävuorisalaattia, tomaattikastikse ja kanneksi sämpylöiden yläpuoliskot.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Keitetty naudan kieli

Joitain vuosia sitten varsinaissuomalainen joulu sai uuden sävyn kun lautaselta löytyi kaiken muun jouluisen ruoan ohella keitettyä naudan kieltä. 

Viipaloitua kieltä pikkelöityjen kanttarellien, piparjuurikastikkeen ja rucolan kanssa 

Keitetty naudan kieli

1 naudan kieli
1 porkkana kuorittuna ja paloiteltuna
1 sipuli kuorittuna ja lohkottuna
1-2 laakerinlehteä
5 valkopippuria
5 maustepippuria

Huuhtele ja harjaa kieli juoksevan, viileän veden alla. Upota kieli kylmään veteen 1-2 tunniksi, vaihda vettä tarvittaessa puolen tunnin välein. Vaihda vesi kokonaan ja keitä kieltä kuumassa vedessä 10 minuuttia, jotta viimeiset kuona-aineet poistuvat. Kaada keitinvesi pois, huuhdo kieli ja laita tilalle uusi vesi. 

Lisää vihannekset ja mausteet keitinveteen, kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua hiljalleen, pienellä lämmöllä noin kolme tuntia. Poista kielestä nahka heti keittämisen jälkeen. Anna nyljetyn kielen jäähtyä yön yli keitinliemessään. Tarjoile siivutettuna esimerkiksi leikkeleenä leivän päällä tai salaatissa. 

maanantai 23. joulukuuta 2013

#joulumysli

Joululahjaksi aamiaispöytään tullutta paahdettua mysliä - TODELLA HYVÄÄ! Pakko tehdä kaappiin vakituisesti satsi aamumysliksi.


Viimeiset sanat ainesosalistassa hunaja ja öljy. 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Hasselbackan perunat

Tarvittiin ammattikokin avustusta ennen kuin tässä kotitaloudessa löydettiin hasselbackan perunat - tulivat kuitenkin meidän keittiöön jäädäkseen.



Hasselbackan perunat

perunoita (2-3 kpl per ruokailija)
voita
suolaa, pippuria, muskottipähkinää

Hanki mahdollisimman samankokoisia (melko pieniä), pinnaltaan kauniita perunoita. Pese perunat hyvin, älä kuori. Leikkaa perunoiden molemmilta sivuilta siivu pois. Leikkaa sen jälkeen ohuita viiltoja perunaan, kuitenkin siten, että peruna jää alaosastaan kiinni (perunan viereen kannattaa asettaa puulasta, jolloin veitsi ei pääse leikkaamaan viiltoa perunaan kuin puulastaan asti).  

Asettele perunat uunivuokaan. Mausta pippurilla, suolalla ja muskottipähkinällä. Tiputa jokaisen perunan päälle pieni voinokare.

Paista 200 asteessa noin tunti, tai kunnes perunat ovat kypsiä ja kauniin paahtuneita.

Perunat voi maustaa voin lisäksi myös persiljasilpulla, korppujauholla tai juustoraasteella.