sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Sitruunainen vadelma-juustokakku

Etsin valmistujaisiin kuumeisesti kakkureseptiä, jonka voisin toteuttaa jo edeltävänä iltana. Omista resepteistä löytyi vain juustokakkureseptejä, joihin sisältyi vehnäjauhoja (niitäkin täytyy joskus testata, herkulta näyttivät!) mutta se ei sopinut valmistujaisiin osallistuvien ihmisten ruokavalioon. Niinpä googlailun jälkeen löysin Voisilmäpelin juustokakkureseptin, joka oli täydellinen meidän tilannetta ajatellen.


Sitruunainen vadelma-juustokakku

Pohja:
200 g keksejä
70 g voita

Täyte:
4 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 sitruunan mehu
1 ison sitruunan kuori raastettuna
2,5 dl vispikermaa

Päällinen:
1 pss pakastevadelmia (tai muita marjoja joita pakkasesta sopivasti löytyy)
4 liivatelehteä
2,5 dl marjoihin sopivaa mehua (itse käytin mökin omenamehua vadelmien kanssa ja toimi erittäin hyvin!)

Valmista pohja murskaamalla keksit ja lisäämällä niihin erittäin pehmeä voi. Keksejä ei kannata murskata ihan hienoksi jauheeksi, vaan ne voi jättää vähän karkeaksi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele seos vuoan pohjalle.

Laita täytteeseen tarvittavat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuustoon sokeri, vaniljasokeri, sitruunan mehu sekä raastettu sitruunan kuori. Vatkaa kerma löydsähköksi vaahdoksi.

Kun liivatteet ovat lionneet vähintään 5 minuuttia, puristele niistä vesi pois ja laita pieneen kulhoon. Lisää 2 rkl kiehuvaa vettä ja sekoita haarukalla kunnes liivate on täysin liuennut veteen. Kaada ohuena nauhana tuorejuustoseoksen sekaan.

Sekoita tuorejuustoseokseen kermavaahto varovaisesti käännellen, mutta katso että ainekset sekoittuvat kunnolla. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 1-2 tuntia (tai esim. yön yli).

Laita päälliseen tarvittavat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kaada tuorejuustotäytteen päälle jäiset pakastemarjat. Puristele liivatelehdistä vedet ja laita pieneen kulhoon. Kaada pälle 2 rkl kiehuvaa vettä ja sekoita haarukalla kunnes liivate on täysin liuennut veteen. Sekoita liivatteen joukkoon mehu ja kaada pakastemarjojen päälle. Anna hyytyä vähintään toiset 1-2 tuntia.


Kuva vappubrunssilta, jolloin kakku pääsi myös pöytään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti