lauantai 3. syyskuuta 2011

Rapu-rapu-rallaa!

Viime viikonloppuna vietettiin elokuun päättymisen kunniaksi rapukestejä. Katselin illan aikana otettuja kuvia ja niinhän siinä tietysti pääsi käymään että itse ravuista ei ole yhtä ainoaa kuvaa koko illalta.

Mutta, rapukesteillä meidän kotitalouden suosikkipiirakan paikkaa pitkään pitänyt kirsikkatomaatti-vuohenjuustopiiras sai ensimmäistä kertaa todellisen haastajan rapujen oheen leivotusta sipulitortusta! Tortturesepti pääsee vielä uusintatestauksiin, jolloin mietitään syrjäyttääkö ratingissä nykyisen ykkösen. Torttureseptillä on kuitenkin sama ongelma kuin piirakoilla yleensä: piirakat eivät näytä kovinkaan erikoisilta, koska tyypillisesti juustoraaste tai munamaito peittää alleen kaiken täytteen - ja tämä on ehdottomasti kirsikkatomaatti-vuohenjuustopiiraan etu (sen lisäksi että se maistuu aivan törkeän hyvältä).


Sipulitorttu
(Suomen Kuvalehden Gourmet-ruokalehdestä vuodelta 2004 - löytyi mökiltä!)

Torttupohja:
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,6 dl maitoa
125 g voita

Sipulitäyte:
5 sipulia (oman maun mukaan - voi laittaa runsaamminkin!)
25 g voita
3 munankeltuaista
4 dl kermaa
1 timjamin oksa
1 laakerinlehti
1 1/4 dl (40 g) raastettua parmesaania
2 1/2 dl (150 g) raastettua emmentaalia
1 rkl dijoninsinappia
suolaa, pippuria

Torttupohja: Sulata voi, lisää maito ja anna seoksen vähän jäähtyä. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja sekoita jauhot joukkoon. Levitä taikina voideltuun piirasvuokaan ja sen reunoille. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Sipulitäyte: Kuullota hienonnetut sipulit voissa laakerinlehden ja timjamin kanssa. Sipulin pitää tulla pehmeäksi, mutta se ei saa saada väriä. Ota timjaminoksa ja laakerinlehti pois, anna sipuliseoksen vähän jäähtyä ennen kuin levität sen taikinapohjalle.

Vatkaa keltuaiset, kerma ja sinappi, lisää juustoraaste, pippuria ja vähän suolaa. Kaada seos sipulien päälle tasaisesti. Paista torttua ensin 200 asteessa 10 minuuttia ja alenna sitten lämpötilaa 160-180 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 30 minuuttia.

***

Sipulitortun ohessa tarjoiltiin myös shotillinen avokadokeittoa. Kannattaa olla varovainen keittoon lisättävän jugurtin ja sitruunamehun kanssa, koska avokadon maku on niin kevyt. Jos haluat hyvin avokadoisen keiton, sosuta ensin avokadot pienessä määrässä kasvislientä ja jugurttia, ja lähde lisäämään niitä tahnaan maun mukaan. Sitruuna kannattaa laittaa viimeisenä ja vähän mehua kerrallaan.

Kylmä avokadokeitto
6 pientä annosta

2 kypsää avokadoa
2 dl kylmää kasvislientä
1 tlk Bulgarian jugurttia
1 rkl sitruunamehua
chiliä maun mukaan
suolaa, sokeria ripaus
pinnalle hienonnettua ruohosipulia

Halkaise avokadot, poista siemenet ja kuori. Soseuta ainekset sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Mausta maun mukaan. Tarjoa kylmänä alkuruokana pienistä kupposista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti