lauantai 18. tammikuuta 2014

Linssipata

Talvi tekee sen, että currytahnaa kuluu meidän keittiössä joka viikko. Jossain vaiheessa täytyy ehkä kokeilla sen tekemistä itsekin mutta toistaiseksi ollaan tyytyväisinä luotettu kaupan valmistuotteisiin. Etenkin arkisin pataan hulahtaa useita muitakin säilykkeitä, lähinnä ruotsalaisesta GoGreen -perheestä. Helppoa, nopeaa ja mahdollisuus muokata lopullinen padan sisältö sen mukaan mitä kyseisenä päivänä tekee mieli!


Linssipata
(2 hengelle)

2 dl punaisia linssejä
6 dl vettä
1 kasvisliemifondi (esim. Knorrin fond du chef tai vastaavat tuotteet)
300 g valkosipulilla maustettua tomaattimurskaa
3 valkosipulinkynttä
1 isohko punasipuli
tilkka öljyä
2 isoa porkkanaa
1-2 rkl punaista currytahnaa
1 limen mehu

Sekaan voi laittaa myös esim. papuja, viipaloitua kaalia, kuutioitua palsternakkaa (puhtaan juures-linssicurryn ohje), viipaloitua vesikastanjaa, katkarapuja - mitä mieli tekeekään!

Kuori porkkanat ja viipaloi ohuiksi viipaleiksi. Hienonna valkosipulinkynnet ja kuutioi sipuli pieniksi paloiksi. Kuullota sipulit kasaarissa tai kattilassa öljytilkassa. Lisää punainen currytahna ja sekoita se tasaisesti sipuleiden kanssa. Lisää porkkanapalat (ja muut kauemmin kypsennystä vaativat ainesosat) ja pyörittele niitä hetki kattilassa. Lisää vesi ja kasvisliemifondi. Anna kiehua kypsäksi (lisää mahdolliset muut vähemmän kypsennystä vaativat osat myöhemmässä vaiheessa mukaan, esim. katkaravut). Mausta suolalla ja limen mehulla.

Padan voi kypsentää myös uunissa lisäämällä kaikki ainekset sekä liemen pataan samaan aikaan, ja kypsentämään 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia (tai kunnes kaikki ainekset ovat kysepsiä).

Padan kanssa voi tarjota esimerkiksi riisiä, turkkilaiseen jugurttiin sekoitettuja kypsennettyjä kikherneitä tai/ja korianteria.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Peurawallenbergit

HS:n kuukausiliite vaikutti (taas) meidän viikonloppuruokiin heti ilmestymisensä jälkeen. Otettiin pakkasesta peuran jauhelihaa ja pyöriteltiin korppujauhoissa - kylkeen hasselbackan perunoita ja parsakaalia. Note to self: ensi kerralla vähän maltillisemmin kermaa niin saa pidettyä pihveissä kauniin pyöreän muodon puikulaisuuden sijaan.


Peurawallenbergit

4 katajanmarjaa
400 g peuran jauhelihaa
2 tl suolaa
3 dl kermaa
2 dl korppujauhoja
voita
puolukoita

Valmista pihvitaikina tehosekoittimessa tai käsin. Murskaa katajanmarjat pieniksi muruiksi. Laita jauheliha tehosekoittimeen suolan ja katajanmarjojen kanssa. Pyöräytä pari kierrosta. Pahe tehosekoitin pyörimään hiljalleen ja kaada kerma ohuena nauhana sekaan. Pyöritä, kunnes massa on tasaista. Laita pihvitaikina pursotinpussiin. Anna tasaantua kylmässä noin tunti ennen paistamista.

Leikkaa pussiin iso reikä, jotta massa tulee helmposti ulos (näin saadaan HS:n mukaan kuohkeampia pihvejä). Ripottele pellille ohut kerros korppujauhoja ja pursota massasta pienehköjä pyörylöitä jauhojen päälle. Ripottele pyörylöiden päälle korppujauhoja ja paina ne kevyesti paistinlastalla pihvin muotoisiksi.

Paista pihvit pannulla voin kanssa ruskeiksi molemmilta puolilta. Peurawallenbergin voi jättää sisältä hieman raa'aksi. Tarjoile puolukoiden kanssa.

Update 10.12.2015: Näistä kannattaa testata myös 4/2015 Etiketin versio vaahterasiirapilla ja rosmariinilla!




Paahdettu kurpitsakeitto

Mikkeliläinen ravintola tarjoili meille Jurassic rockin yhteydessä kesän 2013 lopulla keittiön tervehdyksenä paahdettua kurpitsakeittoa - sen jälkeen keittoa on tehty meillä melkein kuukausittain!


Paahdettu kurpitsakeitto
Kuudelle hengelle

1 kg kurpitsaa
1-2 sipulia
öljyä, hunajaa
1-2 dl kasvislientä
2-3 dl kermaa
suolaa, pippuria, muskottipähkinää
pähkinöitä
1 omena

Kuori ja kuutioi kurpitsa sekä sipulit. Paahda leivinpaperin päällä uunissa 200 asteessa noin tunti tai matalemmissa asteissa hetki pidempään. Kuutioiden päälle voi pirskautella ennen uuniin menoa vähän öljyä ja hunajaa. Pidä kuutioita silmällä paahtamisen loppupuolella, jotta ne eivät kuivu liikaa. Maku tulee vähän paahteisemmaksi, jos ruoanlaittoaikataulun puitteissa on mahdollisuus pitää kuutioita uunissa (200 astetta matalammalla lämpötilalla) hieman kauemmin.

Ota kuutiot uunista ja laita ne isoon kattilaan kasvisliemen kanssa, soseuta sauvasekoittimella. Lisää kerma ja soseuta tasaiseksi. Mausta suolalla, pippurilla sekä muskottipähkinällä. Kuumenna kiehuvaksi.

Ripottele keittoannosten päälle paahdettuja pähkinöitä ja omenakuutioita. 

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Klassinen hampurilainen

Joulupukki toi Lasselle Viiden tähden hampurilainen -kirjasen, jossa 52 erilaisen hampurilaisreseptin lisäksi perehdytetään kotikokkeja hampurilaisen oikeanlaisen koostumuksen löytämiseen - oikeanlaisten sämpylöiden leipomisesta pihvitaikinan muotoilemiseen sekä kompottien ja kastikkeiden tekoon. Erittäin hyvä kirja, joka varmistanee sen, että hampurilaisia syödään tässä kotitaloudessa edelleen kuukausittain.



Klassinen hampurilainen
Neljälle

4 sämpylää
500 jauhettua naudanlihaa
1 keltuaisesta tehty annos majoneesia
3 tl hunajaa
10 g maapähkinöitä
1/2 sipuli
4 maustekurkkua
jäävuorisalaattia

Muodosta sinappikastike itse tehdyn majoneesin pohjalle. Lisää majoneesipohjaan 3 tl hunajaa sekä n. 10 g monitoimikoneessa jauhettuja maapähkinöitä. Sekoita joukkoon sipuli- ja kurkkukuutiot ja laita hetkeksi maustumaan jääkaappiin. 

Halkaise sämpylät ja paahda sämpylänpuoliskoja 2 minuuttia uunissa grillivastuksen alla. Irrota jäävuorisalaatin lehdet. Levitä sinaappikastike sämpylänpuoliskoille. 

Kokoa hampurilaiset aloittaen sämpylöiden alapuoliskoista: lisää pihvi, muutama lehti jäävuorisalaattia, tomaattikastikse ja kanneksi sämpylöiden yläpuoliskot.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Keitetty naudan kieli

Joitain vuosia sitten varsinaissuomalainen joulu sai uuden sävyn kun lautaselta löytyi kaiken muun jouluisen ruoan ohella keitettyä naudan kieltä. 

Viipaloitua kieltä pikkelöityjen kanttarellien, piparjuurikastikkeen ja rucolan kanssa 

Keitetty naudan kieli

1 naudan kieli
1 porkkana kuorittuna ja paloiteltuna
1 sipuli kuorittuna ja lohkottuna
1-2 laakerinlehteä
5 valkopippuria
5 maustepippuria

Huuhtele ja harjaa kieli juoksevan, viileän veden alla. Upota kieli kylmään veteen 1-2 tunniksi, vaihda vettä tarvittaessa puolen tunnin välein. Vaihda vesi kokonaan ja keitä kieltä kuumassa vedessä 10 minuuttia, jotta viimeiset kuona-aineet poistuvat. Kaada keitinvesi pois, huuhdo kieli ja laita tilalle uusi vesi. 

Lisää vihannekset ja mausteet keitinveteen, kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua hiljalleen, pienellä lämmöllä noin kolme tuntia. Poista kielestä nahka heti keittämisen jälkeen. Anna nyljetyn kielen jäähtyä yön yli keitinliemessään. Tarjoile siivutettuna esimerkiksi leikkeleenä leivän päällä tai salaatissa. 

maanantai 23. joulukuuta 2013

#joulumysli

Joululahjaksi aamiaispöytään tullutta paahdettua mysliä - TODELLA HYVÄÄ! Pakko tehdä kaappiin vakituisesti satsi aamumysliksi.


Viimeiset sanat ainesosalistassa hunaja ja öljy. 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Hasselbackan perunat

Tarvittiin ammattikokin avustusta ennen kuin tässä kotitaloudessa löydettiin hasselbackan perunat - tulivat kuitenkin meidän keittiöön jäädäkseen.



Hasselbackan perunat

perunoita (2-3 kpl per ruokailija)
voita
suolaa, pippuria, muskottipähkinää

Hanki mahdollisimman samankokoisia (melko pieniä), pinnaltaan kauniita perunoita. Pese perunat hyvin, älä kuori. Leikkaa perunoiden molemmilta sivuilta siivu pois. Leikkaa sen jälkeen ohuita viiltoja perunaan, kuitenkin siten, että peruna jää alaosastaan kiinni (perunan viereen kannattaa asettaa puulasta, jolloin veitsi ei pääse leikkaamaan viiltoa perunaan kuin puulastaan asti).  

Asettele perunat uunivuokaan. Mausta pippurilla, suolalla ja muskottipähkinällä. Tiputa jokaisen perunan päälle pieni voinokare.

Paista 200 asteessa noin tunti, tai kunnes perunat ovat kypsiä ja kauniin paahtuneita.

Perunat voi maustaa voin lisäksi myös persiljasilpulla, korppujauholla tai juustoraasteella.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kukkakaali-vuohenjuustokeitto

Taas löytyi maukas keittoresepti! Vuohenjuuston makua ei tullut tämän reseptin mukaisilla suhteilla esiin niin voimakkaasti kuin olisin itse toivonut. Vuohenjuustofanien kannattaakin siis lisätä juustoa keittopohjaan vähän runsaammin kuin resepti ohjeistaa - sen lisäksi, että juuston voi toki tuoda myös osaksi keiton koristelua!


 
Kukkakaali-vuohenjuustokeitto
(6 annosta)

2 pientä tai 1 1/2 suurta kukkakaalia
1 sipuli
1 kotimainen omena
50 g voita
n. 5 dl maitoa
125 g vuohentuorejuustoa
n. 3 dl kuohukermaa
Suolaa, valkopippuria

Pinnalle:
1 1/2 dl cashewpähkinöitä
2 kotimaista omenaa
Oliiviöljyä
Mustapippuria, suolaa
10 kpl salvianlehtiä

Leikkaa kukkakaali pieniksi paloiksi. Kuori sipuli ja omena. Kuutioi omena ja viipaloi sipuli. Sulata voi kattilan pohjalla ja kuullota kasviksia hetki.

Kaada maitoa kattilaan niin, että kasvikset lähes peittyvät. Keitä kasvikset kannen alla pehmeiksi. Lisää keittoon vuohentuorejuusto ja soseuta.

Lisää keittoon kerma hiljalleen ja tarkista koostumus. Jos keitto on liian paksua, lisää tilkka kermaa. Mausta keitto suolalla ja pippurilla.

Valmista lisuke. Paahda pähkinät kuivalla pannulla kullanruskeiksi. Kuori omenat ja kuutioi ne pieneksi. Paista omenat öljyssä hieman pehmeiksi "al dente". Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Friteeraa salvianlehdet runsaassa oljyssä paistinpannulla rapeiksi, nosta lehdet talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy valuu pois.

Yhdistä pähkinät ja omenat, murskaa salvianlehdet sekaan. Annostele keiton pintaan ja koristele halutessasi tuoreilla salvianlehdillä. Tarjoa keitto tuoreen leivän, esimerkiksi foccacian, kanssa.

Täytetyt kesäkurpitsat

Glorian Ruoka&Viini-lehdestä bongattu maukas perusresepti kesäkurpitsojen täyttämiseksi - oliivit ja kaprikset tuovat kivan suolaisen maun!



Täytetyt kesäkurpitsat

4 pientä kesäkurpitsaa
8 kaltattua* ja kuutioitua tomaattia
2 sipulia
1 solo valkosipuli
1 rkl öljyä
2 rkl kaprista
1 dl mustia, kiveettömiä oliiveja
1 sitruuna
2 rkl persiljaa
2 rkl ruohosipulia
1-2 tl suolaa
1-2 tl sokeria
2-4 rkl oliiviöljyä
150 g parmesaania raastettuna

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Pese kurpitsat, poista kanta ja halkaise ne pituussuuntaan. Koverra lusikalla hieman sisusta pois. Kypsennä uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes kurpitsat ovat hieman pehmentyneet.

Kalttaa* tomaatit. Tee täyte. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota öljyssä pannussa pehmeiksi, noin 4 minuuttia. Laita sipulit kulhoon. Hienonna kaprikset ja oliivit. Raasta sitruunasta kuori ja purista mehu. Hienonna persilja ja ruohosipuli. Lisää kaprikset ja oliivit sekä tomaattikuutiot ja hienonnetut yrtit kulhoon. Lisää hieman suolaa, mutta vain vähän, sillä kaprikset ja oliivit ovat itsessään suolaisia. Mausta sokerilla, sitruunamehulla ja sitsuunankuoriraasteella. Lisää oliiviöljyä, jotta seoksesta tulee muhennosmainen.

Täytä kesäkurpitsat täytteellä, ripottele päälle parmesaaniraaste ja paista uunissa, kunnes juusto sulaa (noin 20 minuuttia).


*) Tomaattien kalttaaminen: Viillä tomaattien kuoreen risti. Laita tomaatit muutamassa erässä kiehuvaan veteen noin 10 sekunnin ajaksi tai kunnes tomaatin kuori alkaa käpristyä viiltojen reunoilta. Nosta tomaatit pois vedestä reikäkauhalla tai lusikalla ja kuori tomaatin kuori irti. Halkaise tomaatit ja poista siemenet sekä tomaatin puiseva kanta. Leikkaa malto pieniksi, noin 1/2 cm kokoisiksi kuutioiksi. 

Glorian Ruoka&Viini oli sitä mieltä, että maku on parempi kun tomaatit malttaa kaltata - kannattaa siis tsempata!

Saksanpähkinöillä ja yrteillä kuorrutettua siikaa

Olin ottanut talteen Etiketin 3/2012 numerosta siikareseptin, jota päästiin vihdoin kokeilemaan isolla seurueella viime viikonloppuna. Leivänmuruista, oliiviöljystä, yrteistä ja pähkinöistä rakentuva tahna todettiin törkeän hyväksi! Tulee ehdottomasti kotitalouden vakiokäyttöön.

Siiat hengailemassa lasisissa uunivuoissa ennen kypsentämistä

Saksanpähkinöillä ja yrteillä kuorrutettua siikaa
(4 annosta)

1 pieni salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1 1/2 dl tuoreita leivänmuruja
1 dl hienonnettua lehtipersiljaa tai ruohosipulia
1 1/2 dl paahdettuja saksan- tai muita pähkinöitä
1 dl oliiviöljyä
600 g vaaleita kalafileita, esimerkiksi siikaa tai kuhaa
Suolaa ja mustapippuria myllystä

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Kuori ja hienonna sipulit. Laita ne tehosekoittimen kulhoon leivänmurujen, yrttien ja pähkinöiden kanssa. Sekoita rouheeksi. Lisää öljy ja anna koneen käydä vain sen verran, että rouhe ja öljy yhdistyvät.

Poista kaloista ruodot ja laita ne leivinpaperilla päällystettyyn uunivuokaan. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Painele muruseos kalojen päälle. Voit halutessasi valuttaa kaloille vielä hieman öljyä.

Paista 8-15 minuuttia fileiden koosta ja paksuudesta riippuen. Tarjoa keitettyjen ja paistinpannulla öljyssä pyöräytettyjen vihreiden papujen kanssa. Myös voilla silattu perunamuusi sopii hyvin siian makuun.

Huom huom! Rennompana ruokajuomana mahdollisuus tarjoa pähkinäisen kalan kanssa viinin sijaan rapsakan humalaista pilsiä!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Juures-linssicurry

Hesarin ruokatorstaista ja blogisteista on tullut tämän kotitalouden arkiruokien loihtija. Tämä Hesarin curryresepti päätti pari viikkoa sitten iltaruokapohdinnat - täydellistä pelkän jugurtin ja korianterinkin kanssa mutta ohessa voi tarjoilla halutessaan myös riisiä!

Oikaisin taas linssien kanssa ostamalla perinteisten kuivamuona-linssien sijaan GoGreenin (#hyväjuttu) säilöttyjä linssejä, jotka ei tarvitse kuin huuhdella ja hulauttaa joukkoon lämpenemään.

 

Juures-linssicurry
(neljälle)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
300 g perunaa
300 g porkkanaa
300 g palsternakkaa
1-2 rkl intialaista currytahnaa (esim. tikka curry -tahnaa), vahvuuden mukaan
1 litra kasvislientä
1 1/2 dl kuivia punaisia linssejä
suolaa

Tarjoiluun:
turkkilaista jugurttia
tuoretta korianteria
(halutessasi: riisiä tai naan-leipää)

Pilko ja kuori sipuli ja valkosipuli. Kuori juurekset ja piko ne kuutioiksi. Kuumenna kattilassa öljy ja kuullota sipuli ja valkosipuli läpikuultavaksi. Lisää juureskuutiot ja kuullota noin 5 minuuttia.

Sekoita joukkoon currytahna ja paista minuutin verran. Lisää sitten kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi. Kun neste kiehuu, lisää joukkoon linssit. Mausta suolalla. Anna porista keskilämmöllä 20-30 minuuttia, kunnes linssit ja juurekset ovat sopivan kypsiä.

Tarjoile turkkilaisen jugurtin ja silputun tuoreen korianterin kera. Ruoka sopii syötäväksi sellaisenaan, mutta voit tarjoilla sen myös riisin tai naan-leivän kanssa.

torstai 31. lokakuuta 2013

Porkkanaletut

Onko mitään parempaa kuin letut - ei muuten ole! Harmillisesti kodin marjavarastosta ei löytynyt omaa puolukkahilloa mutta Ruoholahden Citymarketista löytyi onneksi sokeroimatonta Kotitilan puolukkahilloa, joka toimi lähes yhtä hyvin kuin kirpeä kotitekoinen hillo. Mums!


Porkkanaletut
(kahdelle tosi nälkäiselle)

3 kpl kananmunaa
0,5 prk maitorahkaa
3 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 tl suolaa
3 dl porkkanaraastetta
1 rkl rypsiöljyä

Riko kanamunat kulhoon ja riko niiden rakenne. Lisää maitorahka ja maito joukkoon. Sekoita vehnäjauhot ja leseet keskenään ja lisää ne seokseen. Lisää viimeiseksi porkkanaraaste, suola ja öljy- Paista vohvelit vohveliraudalla tai lettupannussa. Tarjoa puolukoiden kanssa.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Gnocchit

Varmaan vuoden verran ehdin pyörittelemään ajatusta gnocchien teosta ennen kuin pääsin irti gnocchikokkailun lopputulokseen liittyvistä epäilyistä - pari viikkoa sitten ystävämme Johanna pyöräytti meille niin järkyttävän hyvän gnocchiannoksen alkupalaksi, että gnocchien tekoa oli pakko yrittää. Ja aivan uskomattoman hyviähän ne ovat!


 
Gnocchit rosmariinivoissa

500 g jauhoisia perunoita, esim. rosamunda
1,5 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
suolaa
(yhdessä löytämässäni reseptissä oli lisätty taikinaan 1 tl raastettua sitruunankuorta - voi olla kokeilemisen arvoista!)
1-2 oksaa rosmariinia
voita
parmesaania

Kypsennä perunat 200-asteisessa uunissa kypsiksi (n.45-60 min). Kuori ja muhenna perunat kuumana esimerkiksi haarukalla tai perunapuristimella (tee huolella, vaikuttaa taikinan sileyteen). Lisää jaunot, suola ja kananmuna, ja sekoita taikinaksi.

Tee taikinasta sormen paksuinen pötkö ja leikkaa siitä 1 cm paksuisia viipaleita. Pyöritä gnocchit hyvin jauhoissa etteivät ne tartu kiinni toisiinsa. Kannattaa kiinnittää erityistä huomiota taikinan ja yksittäisten gnocchien kiinteyteen (esim. pyöräyttämällä yksittäiset möykyt kämmenten välissä muotoilun aikana) - keittämisen aikana möykyt säilyy siten sileämpinä. (Jos gnocchit aikoo vain paistaa pannulla ilman keittämistä, möykyt kannattaa jättää pitkulaisiksi ja painaa keskelle sormella tai haarukalla pieni kuppi - hyvän makuisia tulee näinkin!)

Kiehauta suuressa kattilassa runsaasti vettä. Mausta suolalla ja lisää oliiviöljyä. Keitä parissa erässä. Nosta gnocchit pois reikäkauhalla, kun ne nousevat pintaan. Jos et aio tarjoilla gnoccheja heti, huuhtele kylmällä vedellä.

Jos gnocchit hajoavat keitettäessä, taikinassa on todennäköisesti liian vähän jauhoja. Liiallinen jauhojen käyttö taas tekee gnoccheista kovia. 500 g perunaa ja 1,5 dl jauhoja + gnocchien jahottaminen pyörittelyvaiheessa vaikutti ihan sopivalta suhteelta - eivät hajonneet keitettäessä eivätkä olleet missään nimessä liian kovia.

Sulata voi pannulla, kunnes se alkaa ruskistua. Lisää suolaa ja pippuria. Lisää gnocchit sekä hienonnetut rosmariinin lehdet. Kääntele muutama minuutti pannulla, kunnes gnocchit saavat kauniin ruskean värin ja rapsakan kuoren! Tarjoile raastetun parmesaanin kanssa. Mums!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Mökin kaura-omenapaistos

Ylimääräisiä omenoita? Ei ole enää!


Mökin kaura-omenapaistos

Omenoita
Kanelia
Siirappia
Margariinia
Kaurahiutaleita

Lohko omenat voideltuun uunivuokaan. Ripottele päälle kanelia. Sekoita kaurahiutaleisiin juoksevaa margariinia ja pari lusikallista siirappia. Levitä seos omenalohkojen päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoile kuumana vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa. 

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Panna cotta mansikoilla

Helppo ja hyvä jälkiruoka, jonka voi tehdä ajoissa jääkaappiin odottamaan ruokailijoita. Mansikoiden sijaan panna cottan päällä voi tarjoilla mitä tahansa omaan makuun ja kauteen sopivaa, passionhedelmästä raparperiin ja sitrushedelmiin.

Odottamassa vuoroaan
Panna cotta mansikoilla
(4 annosta)

2 liivatelehteä
2,5 dl vaahtoutuvaa kermaa
1,5 dl maitoa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl mansikoita kuutioina

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Mittaa kerma, maito ja sokeri kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Nosta kattila levyltä. Lisää vaniljasokeri. Lisää valutetut liivatelehdet kuumaan seokseen yksi kerrallaan. Sekoita varovasti, jotta seos ei vaahtoa. Jaa annoskulhoihin. Ota lusikalla pinnalta pois mahdolliset kuplat. Peitä kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3-4 tuntia tai yön yli.

Lisää pinnalle kuutioidut mansikat juuri ennen tarjoilua. Tarjoile kylmänä.


JK. Kokeilin joskus myöhemmin myös jugurttipannacottaa (muistaakseni HS:n ruokatorstain julkaiseman reseptin mukaisesti), joka oli raaka-aineiltaan kevyempi kuin normaali panna cotta. Kun tulee seuraavan kerran mieleen että pitäisikö kuitenkin kokeilla sitä jugurttiversiota niin, note to self, ei pidä - pysy tässä hyväksi havaitussa.

Jugurttipannacotta mangolla ja passionhedelmällä
 

#hyväjuttu: Renée Voltairen mysli

Päätin perustaa #hyväjuttu -tagin kaikille hyville tuotteille, joita on tullut testattua ja havaittua erinomaiseksi, jotta eivät pääse unohtumaan.

Tähän mennessä tällainen tag on tässä kotitaloudessa nopean mietinnän perusteella myönnetty jo ainakin erilaisia tomaattisoseita ja -pyreitä valmistavan Muttin Polpa-sarjalle, erilaisten "kasvissäilykkeiden" GoGreen-tuotemerkille, Knorrin Fond du Chefille (liemitiiviste), Pasta Factoryn tuorepastoille, Stadin panimon tuotteille, Kavlin luomumajoneesille ja Kukonharjan kukonpojalle.

 Nyt joukkoon liittyy Renée Voltairen mysli, jota testattiin kesällä. Erinomaisen hyvää, voin lämpimästi suositella! Tulee jäämään meidän kuivahyllyn vakituotteeksi. Saatavilla tällä hetkellä ainakin Anton&Antonista.

 

Porolevite

Nälkäisille vieraille alkupaloiksi, mums!


Porolevite
(6-8 annosta)

100 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g poron kylmäsavupaistia
0,5 omena
3 rkl ruohosipulia
Mustapippuri, suola

Notkista tuorejuusto. Hienonna poro, omena ja ruohosipuli. Sekoita ainekset tuorejuuston kanssa tasaiseksi tahnaksi.

Tarjoile esimerkiksi tumman leivän päällä ja koristele ruohosipulilla. Rouhi päälle mustapippuria ja suolaa.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Täytetyt avokadot

Meille tarjoiltiin helteisenä heinäkuun lomapäivänä Itä-Suomen suunnalla lehtipihvien rinnalla täytettyjä avokadoja, jotka oli viedä tajun mennessään. Resepti oli kokille löytynyt facebookin newsfeedistä. Yritettiin myöhemmin veneellä muistella mitä kaikkea täytteessä oli - ehkä jotain tällaista!

 
 
Täytetyt avokadot
4 hengelle

4 kypsää avokadoa
1 kypsä mango
1-2 nippua korianteria
1-2 limeä
Purkillinen mustia papuja
1 punasipuli
1 rasia kirsikkatomaatteja
Suolaa ja muita mausteita oman maun mukaan

Valmista pavut ohjeen mukaan (huom, esim. valkovihreät pakkaukset omaavalla GoGreen-merkillä on valmiiksi kypsennettyjä papuja, jotka täytyy vain huuhdella). Pilko mango, kirsikkatomaatit ja punasipuli mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Silppua korianteri. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Purista limeistä mehut päälle, mausta suolalla. Anna maustua ennen tarjoilua noin 30 minuuttia.

Puolita avokadot ja täytä salsalla. Tarjoile mahdollisimman nopeasti, etteivät avokadot ehdi tummua.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kurkku-feta-vesimelonisalaatti

Tästä Hesarin ruokatorstain julkaisemasta salaattireseptistä tuli allekirjoittaneen uusi suosikki! Todella hyvän makuinen ja saa tarvittaessa tyylikkäästi esille, kunhan astia on riittävän iso - veneessä tyydyttiin pienempään boksiin.


Kurkku-feta-vesimelonisalaatti

2 pientä kurkkua
500 g kypsää vesimelonia

Kastike:
1 tl hienoksi raastettua sitruunan kuorta
2 rkl sitruunan mehua
1/2 tl merisuolahiutaleita
1/2 dl neitsytoliiviöljyä
1 tl sokeria
1 rkl silputtua tuoretta minttua

Lisäksi:
150 g fetaa
(paahdettuja) kurpitsansiemeniä

Huuhtele kurkut. Leikkaa kurkut ohuiksi, leveiksi ja pitkiksi suikaleiksi juustohöylällä (tai mandoliinileikkurilla). Kuori ja lohko vesimeloni. Nosta kurkkusuikaleet ja vesimeloninpalat vadille. Yhdistä kastikeainekset kulhossa ja valuta kastike tasaisesti kurkulle ja vesimelonille. Anna maustua huoneenlämmössä 15-30 minuuttia.

Murenna päälle fetajuusto ja viimeistele kurpitsansiemenillä.

Pastacarbonara ilman pastaa

Facebookista bongattu Glorian Ruoka & viinin täydellisen kevyt ja kesäinen pastaresepti!


Kaalikarbonara
4 annosta

1 kg kevätkaalia
Suolaa
180 g pekonia
(250 g herkkusieniä, jos haluat runsaamman pastan)
(50-100 g voita, huom! pekonienkin rasvat riittävät)
100 g pecorinoa tai parmesaania
4 kananmunankeltuaista
1 dl basilikaa
mustapippuria myllystä

Irrota kevätkaalista lehdet ja leikkaa ne pikkurillin paksuisiksi suikaleiksi. Kiehauta iso kattilallinen vettä ja mausta se suolalla. Keitä kaalisuikaleita 1 minuutti. Nosta kaali kauhalla siivilään. Jäähdytä kaali laskemalla siivilään kylmää vetää. Näin kaali säilyy kirkkaan vihreänä. Valuta kaali kuivaksi.

Leikkaa pekoni suikaleiksi. Ruskista se rapeaksi suuressa kasarissa tai paistinpannussa. (Lisää herkkusienet ja ruskista. Lisää voi ja anna sen sulaa.) Lisää kaali ja pyörittele, kunnes se on lämmennyt.

Annostele ruoka lautasille ja raasta juusto päälle. Revi yrtinlehtiä pinnalle ja rouhi pippuria päälle. Kruunaa annokset raaoilla kananmunankeltuaisilla.