maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kurkku-feta-vesimelonisalaatti

Tästä Hesarin ruokatorstain julkaisemasta salaattireseptistä tuli allekirjoittaneen uusi suosikki! Todella hyvän makuinen ja saa tarvittaessa tyylikkäästi esille, kunhan astia on riittävän iso - veneessä tyydyttiin pienempään boksiin.


Kurkku-feta-vesimelonisalaatti

2 pientä kurkkua
500 g kypsää vesimelonia

Kastike:
1 tl hienoksi raastettua sitruunan kuorta
2 rkl sitruunan mehua
1/2 tl merisuolahiutaleita
1/2 dl neitsytoliiviöljyä
1 tl sokeria
1 rkl silputtua tuoretta minttua

Lisäksi:
150 g fetaa
(paahdettuja) kurpitsansiemeniä

Huuhtele kurkut. Leikkaa kurkut ohuiksi, leveiksi ja pitkiksi suikaleiksi juustohöylällä (tai mandoliinileikkurilla). Kuori ja lohko vesimeloni. Nosta kurkkusuikaleet ja vesimeloninpalat vadille. Yhdistä kastikeainekset kulhossa ja valuta kastike tasaisesti kurkulle ja vesimelonille. Anna maustua huoneenlämmössä 15-30 minuuttia.

Murenna päälle fetajuusto ja viimeistele kurpitsansiemenillä.

Pastacarbonara ilman pastaa

Facebookista bongattu Glorian Ruoka & viinin täydellisen kevyt ja kesäinen pastaresepti!


Kaalikarbonara
4 annosta

1 kg kevätkaalia
Suolaa
180 g pekonia
(250 g herkkusieniä, jos haluat runsaamman pastan)
(50-100 g voita, huom! pekonienkin rasvat riittävät)
100 g pecorinoa tai parmesaania
4 kananmunankeltuaista
1 dl basilikaa
mustapippuria myllystä

Irrota kevätkaalista lehdet ja leikkaa ne pikkurillin paksuisiksi suikaleiksi. Kiehauta iso kattilallinen vettä ja mausta se suolalla. Keitä kaalisuikaleita 1 minuutti. Nosta kaali kauhalla siivilään. Jäähdytä kaali laskemalla siivilään kylmää vetää. Näin kaali säilyy kirkkaan vihreänä. Valuta kaali kuivaksi.

Leikkaa pekoni suikaleiksi. Ruskista se rapeaksi suuressa kasarissa tai paistinpannussa. (Lisää herkkusienet ja ruskista. Lisää voi ja anna sen sulaa.) Lisää kaali ja pyörittele, kunnes se on lämmennyt.

Annostele ruoka lautasille ja raasta juusto päälle. Revi yrtinlehtiä pinnalle ja rouhi pippuria päälle. Kruunaa annokset raaoilla kananmunankeltuaisilla.

Leipäjuustopaistos


Leipäjuustopaistos
4 annosta

200 g juustoleipää
1 dl vispikermaa
1 dl tuoreita lakkoja tai lakkahilloa

Leikkaa juusto pieniksi kuutioiksi. Pane ne neljään voideltuun, uuninkestävään annosvuokaan. Kaada päälle vispikerma ja lusikoi juustopalojen päälle tuoreita lakkoja tai lakkahilloa. Paista 200 uunissa noin 10 minuttia, kunnes juusto on kauniisti ruskettunut.

(Uunittomassa keittiössä leipäjuuston voi paistaa nopeasti kuumalla parilalla ja pilkkoa paloiksi tarjoiluastiaan lakkojen kanssa.)

torstai 11. heinäkuuta 2013

Katkarapukasari

Hesarin tämän kevään ruokatorstain katkarapupadassa on vähän samaa henkeä meidän kotitalouden äyriäispatasuosikin kanssa - katkarapukasari on vain aineksiltaan hieman kevyempi. Hesarin artikkelissa vinkataan, että mikäli katkarapukasarin haluaa siirtää ysikytluvulle, kerma-maidon voi korvata kookosmaidolla ja maustaa pataa tomaatin sijaan limellä. Ne, ketkä toivovat tymäkämpää makua ylipäätään, voivat kasvattaa chilin ja valkosipulin määrää.


Katkarapukasari
(4-6 annosta)

1 keskikokoinen purjo
1-2 rkl öljyä
300 g tuoreita herkkusieniä
2 isoa paprikaa
1/2 isoa chiliä
3 valkosipulinkynttä
1-2 rkl vehnäjauhoja
2 pientä tlk tomaattipyreetä
3 dl kuohukermaa
8 dl täysmaitoa
1 1/2 tl suolaa
400 g katkarapuja

Puolita ja huuhtele purjo. Viipaloi purjonvarsi. Huuhtele ja viipaloi sienet. Pese paprika, halkaise se ja poista siemenet. Pilko paprika pieniksi. Puolita chili, poista siemenet. Leikkaa malto pieniksi paloiksi. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

Kuumenna rasva suuren kattilan pohjalla. Kuullota purjoa hetken ajan. Lisää kattilaan sienet ja sekoittele heti. Lisää paprika, chili ja valkosipuli. Ripottele päälle jauhot. Sekoita. Lusikoi joukkoon tomaattipyree. Sekoita uudelleen.

Kaada joukkoon kerma ja maito. Kuumenna. Anna keiton kypsyä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Mausta suolalla. Sekoita, tarkista maku.

Laita kattilaan valutetut katkaravut. Anna keiton kiehahtaa uudelleen mutta älä keitä, jotta katkaravut eivät sitkisty. Tarjoa heti tuoreen patongin kera.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Grillatut porkkanat

Mahtava näky ja mahtava maku!


Grillatut porkkanat

2-4 porkkanaa per ruokailija
Balsamicoa
4 valkosipulin kynttä
Hunajaa
Oliiviöljyä

Leikkaa porkkanoista pois vihreät varsiosat, huuhtele ja harjaa kevyesti. Leikkaa porkkanat kahtia pituussuunnassa. Pilko valkosipulin kynnet pieniksi paloiksi. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Laita porkkanat laakeaan astiaan ja kaada marinadi porkkanoiden päälle, anna maustua hetken aikaa ennen grillausta. Laita porkkanat grilliin, valele grillauksen aikana marinadia porkkanoiden päälle, grillaa kunnes porkkanat ovat pinnalta kullanruskeita.

Lohinyytit ja lime-avokadosalsa

Stockmann ehdotti viime joulun julkaisussaan mädin, smetanan ja graavilohen tilalle uutta yhdistelmää, lohta ja avokadosalsaa. Ei päässyt mukaan meidän kotitalouden joulupöytään mutta toimii hyvin näin kesäaikaan.

Lohinyytit

4 palaa à 140 g ruodotonta ja nahatonta lohifileetä
Valkopippuria, suolaa
100 g ilmakuivattua kinkkua

Laita kaksi viipaletta kinkkua vieri viereen, vähän limittäin. Laita lohipala kinkun päälle, mausta varovasti suolalla ja pippurilla. Kääri kinkku lohipalan ympärille, kohtalaisen tiukaksi paketiksi. Paista paketti joka puolelta kuumassa pannussa noin 1 min / sivu. Laita uunivuokaan ja uuniin 5 minuutiksi 120 asteeseen.

Lime-avokadosalsa

2 kypsää avokadoa
1/2 limen mehu ja raastettu kuori
1 pieni murskattu valkosipulin kynsi
Ripaus sormisuolaa
1 tl piparjuuritahnaa
2 rkl hienoksi silputtua korianteria

Valmista salsa juuri ennen tarjoilua. Murskaa avokado karkeasti. Lisää välittömästi hyvin pestyn limetin mehu ja kuori, sekoita. Lisää muut ainekset, sekoita.

Lisäkkeenä voi tarvittaessa tarjota esimerkiksi juuresgratiinia.

Omena-fenkolisalaatti savulohelle

HS:n vuoden 2009 vappu-ruokatorstaista napattu resepti, joka osui käteen kun kävin läpi vanhoja talteen otettuja paperireseptejä. Ei vaadi hellaa, joten toimii hyvin pienemmässäkin keittiössä!


Omena-fenkolisalaatti savulohelle

2 kirpeää omenaa, esim. Granny Smith
1 fenkoli
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 rkl väkiviinaetikkaa
1 rkl vettä
tilliä

Leikkaa omena ja fenkoli ohuiksi tikuiksi. Sekoita etikka ja vesi keskenään. Ripottele sokeria ja suolaa fenkoli- ja omenapalojen päälle kulhoon. Lisää etikkaliemi. Silppua saksilla tilliä ainesten joukkoon. Sekoita hyvin. Anna maustua parin tunnin ajan. Tarjoa kylmä- tai lämminsavustetun lohen kera.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Raikas kesäsillikastike

Pirkka-liitännäisestä julkaisusta bongattu silliresepti. Kastike suositeltiin tarjottavan keitettyjen perunoiden ja kananmunalohkojen kanssa - keitetty kananmuna saattaisi tosin toimia osana kastikereseptiäkin, sekaan murskattuna. Tosi hyvää!

 
Sillikastike

300 g kevyesti maustettua silliä, esim. sipulisilli
Puolikas kurkku
200 g raejuustoa
150 g ranskankermaa
1/2 dl ruohosipulia hienonnettuna
1/4 dl tilliä hienonnettuna
mustapippuria

Leikkaa sillipalat pieniksi paloiksi, kuutioi tai raasta kurkku. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Anna kastikkeen maustua jääkapissa 30 min ennen tarjoilua.

Äidin raparperichutney

Pohdittiin kesäkuun alussa raaskiiko raparpereista tehdä chutneytä vai pitäisikö vetää kaikki hilloksi. Onneksi päädyttiin kokeilemaan, chutney on lyömätön erityisesti grillatun possun ja kanan kanssa! Jos chili on lähellä sydäntä, keittovaiheessa kannattaa lisätä mukaan makean chilikastikkeen lisäksi tuoretta chiliä paloiteltuna.

 

Raparperichutney

500 g raparperia
2-4 sipulia
2-3 rkl makeaa chilikastiketta
1-2 rkl tuoretta, raastettua inkivääriä
3 dl hillosokeria
2 dl fariinisokeria
ripaus suolaa
1 dl valkoviinietikkaa

Leikkaa raparperi pieniksi paloiksi, silppua sipuli. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna. Hauduta noin 15 minuuttia, kunnes raparperi on pehmennyt soseeksi.

Tsatsiki

Maistuu taivaalliselta vihersalaatin päällä! Valkosipulin kanssa kannattaa olla varovainen; kolmella kynnellä kastikkeeseen saa jo tymäkän valkosipulin maun.
 
 
Tsatsiki

1-3 valkosipulinkynttä
1/2 kurkku
2 dl paksua kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia
1/2 dl hienonnettua tilliä tai ruohosipulia
1/2 tl sormisuolaa
1/3 tl mustapippuria

Kuori ja hienonna valkosipulit. Raasta kurkku kuorineen. Lisää jogurttia niin, että tahna on paksuhkoa. Lisää mausteet. Anna maustua viileässä noin 30 minuuttia.

Hässäkkää keittiössä


Blogi on joutunut hetken olemaan hiljaiselolla, koska keittiömme kärsi toukokuun lopulla odottamattomasta lämpö- ja vesiaallosta. Kesällä on kuitenkin tarkoitus syödä, ihmetellään oman keittiön tilannetta taas syksyllä ja katsotaan koska sen saisi ruoanlaittokuntoon!