sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Feta-pinaattiletut

Tehtiin iltapalaksi lettuja häälahjaksi saadulla blinipannulla - valuraudan jälkeen ei kyllä enää ole paluuta teflonpintaiseen pannuun.


Feta-pinaattiletut

150 g kiehautettua, silputtua pinaattia
100 g fetajuustoa
2 munaa
1 dl kermamaitoa
1 dl vehnäjauhoa
1/2 tl suolaa
mustapippuria
hiukan basilikaa

Sekoita pinaatin joukkoon hienoksi murennettu feta, munat, kermamaito, vehnäjauhot ja mausteet. Paista seoksesta ohukaispannussa ohukaisia tavalliseen tapaan. Tarjoua salaatin kanssa tai esimerkiksi savukalan lisänä. 

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Porkkana-kookos-korianterikeitto

On muuten alkuvuosi ollut aika hiljaista menoa ruoanlaiton osalta! Illallisia ei ole aikataulutettu kalenteriin, vaan sen sijaan valmisteltiin ensin häitä ja sen jälkeen vietettiin viikonloppuja mökeillä ja juhlissa. Ehkä kevään tullessa päästään taas rytmiin kiinni.

Keitot on olleet meillä supersuosittua sapuskaa ja tänään perjantain kunniaksi kokeiltiin uutta reseptiä. Porkkana-kookos-korianterikeitto osoittautui oikein maukkaaksi, vähän tymäkän papukeiton kaltaiseksi sopaksi.

Alkukeiton jälkeen nautittiin munakoiso-tomaatti-prosciutto-pastaa basilikan ja parmesaanin kera.

Porkkana-kookos-korianterikeitto
neljälle

2 sipulia
8 isoa porkkanaa (1 kg)
2 valkosipulinkynttä
rypsiöljyä
1 tl currya
0,5 tl cayennepippuria
5 dl vettä
kasvisliemikuutio
2 dl kookosmaitoa
2 tl limemehua
suolaa
iso kourallinen tuoretta korianteria

Kuori ja silppua sipuli, kuori ja kuutioi porkkanat, kuori ja murskaa valkosipulit. Kuullota sipulia öljyssä ja lisää joukkoon porkkanat, valkosipulit, curry ja cayennepippuri. Kaada mukaan vesi ja nakkaa perään kasvisliemikuutio. Keitä noin 15 minuuttia, kunnes porkkana on pehmennyt. Soseuta.

Lisää keittoon kookosmaito, limemehu ja suola. Lisää valmiiseen, kuumaan keittoon silputtu korianteri.




lauantai 31. joulukuuta 2011

Blinit joulupöydässä

Kuten joulukuun kirjoitusten määrästä näkyy (ennen tätä vuoden viimeistä päivää se oli 0 kappaletta), meillä on viimeiset viikot eletty aika haipakkaa tahtia. Jotain on varmasti tullut syötyä, mutta se tuskin on ollut kotitekoista tai sitä ei ainakaan ole muistettu kuvata. Jouluna onneksi ehdittiin istumaan rauhassa alas ja nauttimaan hyvästä ruoasta - kaikesta grillilämmitetyistä laatikoista blineihin.

Lassen blinit
Ohje per 10 bliniä, löytyy myös tattarijauhopakkausten kyljestä

Pääperiaatteet: tee taikina riittävän ajoissa ja käytä paistamisessa tarpeeksi voita ja sopivan kuumaa pannua

4 dl bulgarianjugurttia tai kermaviiliä
20 g hiivaa
2 1/2 dl tattarijauhoja
1 tl sokeria
1 1/2 dl kuumaa maitoa
1 tl suolaa
1 rkl voisulaa
1 keltuainen
1 valkuainen

Lisäksi päällisiä oman maun mukaan, esimerkiksi mätiä, punasipulisilppua, smetanaa, sienisalaattia, punajuurta kuutioituna, suolakurkkuja kuutioituna, mustapippuria myllystä

Lämmitä jugurtti tai kermaviili kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Anna taikinan kohota ainakin pari tuntua huoneenlämmössä tai pidempäänkin viileämmässä (jääkaapissa).

Sekoita ennen paistamista taikinaan kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja vaahdoksi vatkattu valkuainen viimeisenä. Paista taikinasta blinipannulla (tai ohukaispannulla) voissa miedolla lämmöllä paksuhkoja blinejä.

Tarjoa kuumana omien lisukesuosikkien kanssa.











Paahdetut punajuuret ja vuohenjuustomousse

Tyttöjen pikkujoulujen mustajuuripyreen ja korianterilla maustetun nieriän kaverina tarjoiltiin uunissa paahdettuja punajuuria sekä vuohenjuustomoussea.


Punajuuria voi paahtaa uunissa monella tavalla, mutta tällä kertaa noudatimme yksinkertaista lähestymistapaa: tuoreet punajuuret kuoritaan ja lohkotaan, ladotaan öljyttyyn uunivuokaan, ripotellaan päälle suolaa, lorautetaan päälle hunajaa ja oliiviöljyä ja laitetaan uuniin paahtumaan illallisen etenemiseen yhteensopivaksi ajaksi (reilu tunti, 200 astetta).

Vuohenjuustomousse

125 g pehmeää vuohenjuustoa
2 dl kuohukermaa
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa

Sekoita pehmeä vuohenjuusto sekä puolet kuohukermasta. Lisää joukkoon oliiviöljy, sitruunamehu sekä ripaus suolaa. Vaahdota puolet kuohukermasta erillisessä astiassa. Nostele vaahdotetun kuohukerman joukkoon varovasti mutta tasaisesti vuohenjuusto-kermamousse.

Muista tehdä vuohenjuustomoussea riittävästi - se hupenee nopeasti!

Mustajuuripyree

Tyttöjen pikkujouluja vietettiin marraskuun lopussa, ja siellä päädyimme kokeilemaan mustajuuripyreen tekoa. Tekotapa ei ole sen ihmeellisempi kuin bataattipyreessä tai perunamuusissa - ainoastaan kuorimisvaihe on mustajuuren kanssa vähän haasteellisempaa.

Mustajuuret ovat noin 20 senttiä pitkiä ja 2 senttiä paksuja pötköjä, jotka kuorittaessa erittävät voikukan kaltaista tahmeaa maitomaista nestettä. Koska mustajuuret vierailivat keittiössämme ensimmäistä kertaa, en tiedä sainko Kampin K-Marketista vain poikkeuksellisen äkäisiä yksilöitä, koska tahmea neste maito valtaavan kaiken kuorimaveisestä käsiin ja vesihanaan.

90-luvun alussa ilmestyneessä Viherkokki-kirjassa (jonka kaivoin esiin vasta viikkoja kuorimisoperaation jälkeen) todetaan että mustajuuri on helpompi kuoria keitettynä, koska se vahvan maidonerityksen lisäksi tummuu hyvin herkästi kuorimisen jälkeen. Ensi kerralla siis lyön juuret pataan kuorineen.

Mustajuuripyree
per 1 henkilö

4 mustajuurta (riippuen ruokailijoiden nälästä)
1 salottisipuli
ripaus suolaa
nokare voita
loraus kermaa
mausta oman maun mukaan musta- ja valkopippurilla

Mikäli kuorit juuret tuoreena, kuori ne juoksevan veden alla ja laita heti kuorimisen jälkeen kylmään sitruunamehulla maustettuun veteen, jotta ne eivät tummu. Keitä mustajuuret ja silputut sipulit suolalla maustetussa vedessä noin 15-20 minuuttia tai kunnes mustajuuret ovat sopivan pehmeitä. Kaada keitinvesi pois ja soseuta. Lisää joukkoon mausteet sekä voi ja kerma.

Voit myös keittää mustajuuret suolalla maustetussa vedessä ja kuoria juuret keittämisen jälkeen. Keitä mustajuuria ensin noin 10-15 minuuttia ja kuori juuret. Vaihda keitinvesi ja lisää joukkoon pilkotut sipulit. Keitä vielä 5-10 minuuttia tai kunnes mustajuuret ovat sopivan pehmeitä. Kaada keitinvesi pois ja soseuta. Lisää joukkoon mausteet sekä voi ja kerma.

Mustajuuripyree tarjoiltiin pikkujouluissa korianterilla maustetun nieriän sekä punajuurien ja vuohenjuustomoussen kera.



keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Amerikkalainen juustokakku

Oli pakko tsekata voittaako amerikkalainen juustokakku tällä hetkellä kotitalouden hittilistalla olevan tavisjuustokakun - omasta mielestäni ei voittanut. Amerikkalainen juustokakku on selvästi tukevampi ja kakkumaisempi tavisjuustokakkuun verrattuna, varmasti siksi että täytteen jauho- ja munapitoisuuden lisäksi kakku valmistetaan uunissa. Amerikkalaisesta juustokakusta mieleen tulee jotenkin lapsena syödyt rahkapullat, kun tavisjuustokakussa maistuu selkeästi (raikas) tuorejuusto.

Tämä kyseinen resepti löytyi Hesarin Ruokatorstai-kirjasta.



Amerikkalainen juustokakku

Pohja:
150 g piparkakkuja tai keksejä (n. 3 1/5 dl murusina)
50 g erittäin pehmeää voita

Täyte:
100 g voita
1 dl sokeria
3 munaa
250 g maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
runsas 1 dl ranskankermaa tai smetanaa

Vuoraa leivinpaperilla pyöreä vuoka, mielellään irtopohjainen. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Murskaa piparkakut ja sekoita joukkoon pehmeä rasva. Painele seos vuoan pohjalle niin, että saat pienet reunat torttuun.

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten jokaisen munan lisäyksen jälkeen. Sekoita joukkoon rahka, vaniljasokeri, vehnäjauhot ja ranskankerma. Vatkaa seos tasaiseksi.

Kaada rahkaseos piparkakkupohjan päälle ja laita kakku uuniin. Paista 175-asteessa 40-50 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut hieman väriä. Jäähdytä kakku. Tarjoile kirpeänmakean hillon kanssa.

Hesarin vinkki: Kakun seuraksi voi tehdä kastikkeen soseutetuista pakastemarjoista ja sokerivedestä tai valmistaa hillon pakasteena myytävistä hillomarjoista pussin ohjeen mukaan.

Punajuuri-palsternakkakeitto

Löysin Hesarin Ruokatorstai-opuksesta älyttömän helpon mutta törkeän hyvän makuisen punajuurikeittoreseptin. Keitä, soseuta ja kumoa joukkoon purkki ranskankermaa - siinä se on! Ollaan tehty keittoa reseptin bongaamisen jälkeen jo kahdesti, mutta koskaan ei ole ollut kameraa niin lähellä että oltaisiin ehditty nappaamaan kuva ennen kuin keitto on kattilanpohjalta kokonaan kaavittu parempiin suihin..


Punajuuri-palsternakkakeitto

400 g raakoja punajuuria
100 g palsternakkaa
200 g sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
8 dl vettä
2 paahtoleipäviipaletta
2 kasvisliemikuutiota
3 rkl ranskankermaa (lisää enemmän oman maun mukaan)
1 dl hienonnettua basilikaa
mustapippuria
pekonia

Kuori ja paloittele kasvikset ja laita ne kattilaan. Lisää vesi, liemikuutiot ja leipäviipaleet. Keitä kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Soseuta keitto tehosekoittimella ja kuumenna kiehuvaksi.

Lisää ranskankerma, hienonnettu basilika ja mausta mustapippurilla.

Ruskista pekonit ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Ripottele niitä keittoannoksen pinnalle.

Bataatti-kurpitsakeitto

Sain ihanan vinkin Stockan nettisivuilla olevasta bataatti-kurpitsakeitosta, jota testasimme heti viikonloppuna synttärijuhlien alkuruokana. Kurpitsaneliöt tuo jännän lisän perusbataattikeittoon, kannattaa kokeilla!

Bataatti-kurpitsakeitto
Neljälle

500 g bataattia
250 g kurpitsaa
2 sipulia
2 porkkanaa
suolaa
maustepippuria myllystä
8 kokonaista neilikkaa
(kastikefondia)
chiliä tai cayennepippuria oman maun mukaan
1 dl öljyä

Pese, kuori ja pilko kasvikset ja kuullota ne tilkassa öljyä. Lisää vettä niin, että kasvikset peittyvät kunnolla. Mausta suolalla ja kasvisfondilla, maustepippurilla ja kokonaisilla neilikoilla. Hauduta kypsäksi noin 30 minuuttia.

Kuori ja paloittele kurpitsa puolen senttimetrin kuutioiksi. Ripottele päälle hieman suolaa ja anna vetäytyä noin 5 minuuttia. Kuullota kurpitsakuutiot pannulla.

Poista neilikat lusikalla ja soseuta keitto tasaiseksi. Lisää joukkoon kuullotetut kurpitsat. Sekoita sauvasekoittimella joukkoon chili tai cayennepippuri sekä öljy. Tarkista maku.

Tarjoa keitto kuumana ja ripottele halutessasi pinnalle esimerkiksi cayennepippuria.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Muscavadomuffinit ja vaahterasiirappimousse


Muscavadokakkua ja vaahterasiirappimoussea
(pellillinen muffineja)

100 g muscavado-sokeria
2 kananmunaa
100 g ruskistettua voita
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl kanelia
1 tl kaardemummaa
2 rkl tummaa rommia

Kaardemummaa ei kannata laittaa täyttä teelusikallista, koska peittää inkiväärin ja melkein kanelinkin maun täysin alleen. Seuraavaksi kokeillaan 0,5 teelusikallisella, joka antanee enemmän tilaa muille mauille.

Sekoita jauhot ja mausteet. Vaahdota sokeri ja kananmunat, sekoita joukkoon vehnäjauho-mausteseos ja ruskistettu sulatettu voi. Lisää rommi. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan tai pieniin kahvikuppeihin / muffinivuokiin ja paista 180-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. 

Vaahterasiirappimousse:
100 g mascarponejuustoa
1/2 dl kuohukermaa
1/2 dl vaahterasiirappia
1/2 rkl sitruunamehua

Sekoita ainekset keskenään ja vatkaa vaahdoksi.

Poro-sienipiiras


Poro-sienipiiras
1 pkt rukiista piirakkataikinaa
240 g porojauhelihaa
1 sipuli
200 g (herkku)sieniä
1 paprika
3/4 tl suolaa
1-2 tl timjamia 
mustapippuria
1 tlk ruokakermaa
3 kananmunaa
juustoraastetta

Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Kuori ja hienonna sipuli, viipaloi sienet ja kuutioi paprika. Ruskista jauheliha öljyssä. Lisää joukkoon sipuli, sienet ja paprika. Paista noin 5 minuuttia. Mausta suolalla, timjamilla ja pippurilla. Jäähdytä seos haaleaksi. Sekoita kerma ja munat keskenään. Levitä jauhelihatäyte vuokaan. Kaada päälle kermaseos. Ripottele pinnalle juustoraaste. 

Paista piirasta 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. 

Feta-lammasmuffinit


Feta-lammasmuffinit
(12 kpl)

1 pkt rukiista piirakkataikinaa
240 g lampaan jauhelihaa
1/2 purjo
1 dl tuoretta minttua hienonnettuna
1/2 dl aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
1/2 tlk fetajuustokuutioita
3 kananmunaa
3 dl ruokakermaa
suolaa, mustapippuria

Hienonna purjo ja kuullota pannulla öljyssä. Lisää pannuun jauheliha ja ruskista kevyesti. Hauduta kannen alla hetki ja nosta levyltä. Lisää joukkoon minttu, aurinkokuivatut tomaatit sekä fetakuutiot. 

Jaa taikina 12 osaan ja painele taikina voideltujen muffinivuokien pohjalle sekä reunoille. Jaa täyte taikinakuppeihin ja tasoita pinta. Sekoita munat ja kevytkerma. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada munaseos vuokiin. 

Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 25 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Anna paistosten jäähtyä hetken aikaa ja irrota vuoista. 

maanantai 21. marraskuuta 2011

Marinoidut sienet


Marinoidut sienet
(4-6:lle)

150 g (erilaisia) tuoreita sieniä
 pieni punasipuli
0,5 dl punaviinietikka
0,5 rkl sokeria
1 tl tuoretta timjamia 
1 tl tuoretta persiljaa
mustapippuria
1/2 dl oliiviöljyä

Puhdista sienet ja pilko tarvittaessa. Hienonna punasipuli, persilja ja timjami. Yhdistä kaikki ainekset ja anna marinoitua jääkaapissa seuraavaan päivään. Valuta ylimääräinen liemi pois ennen tarjoilua. 

torstai 17. marraskuuta 2011

Haudutettua karitsanpotkaa, palsternakkamuusia ja limepapuja

Isänpäivän päivälliselle teimme Kampin K-Marketin karitsanpotkan edullisen kilohinnan innoittamina haudutettua potkaa palsternakkamuusilla ja pavuilla.


Uunissa haudutettua karitsanpotkaa
(1 potka / hlö)

Paista potkia hetki paistinpannulla voissa. Kääntele potkia, jotta ne saavat väriä pintaan tasaisesti. Tarkoitus ei ole kypsentää, vaan ainoastaan ruskistaa pinta.

Ota potkat pois pannulta ja lisää samalle pannulle n. 1 porkkana, 1 iso sipuli ja 100 g palsternakkaa kuorittuna ja paloiteltuna. Vihanneksia voi valita oman maun mukaan. Kääntele vihanneksia hetki ja nosta ne pataan 8 valkosipulinkynnen ja tuoreiden rosmariinin oksien kanssa.

Lisää vihannesten päälle potkat sekä 1 litra lihalientä ja 1 pullo punaviiniä. Kuumenna liemi kiehuvaksi, ja siirrä pata uuniin. Hauduta 170 asteessa ensimmäiset kaksi tuntia, ja seuraavat 4 tuntia noin 130 asteessa. Jos haluat nopeamman haudutusajan, pidä lämpötila korkeampana. Potkia ei oikeastaan voi hauduttaa liian kauaa uunissa, mutta niitä voi olla hankala saada kokonaisina ylös padasta pitkän haudutusajan jälkeen.

Kun nostat potkat lautasille ripauta suolaa pintaan, tai laita suola esille pöytään jos ruokailijat nostavat potkat padasta itse.

Liemestä on helppo tehdä ruoalle kastike. Siivilöi tarvittava osa liemestä erilliseen kattilaan, jotta saat vihannekset ja rosmariininoksat eroteltua kastikeliemestä. Kuumenna kiehuvaksi ja suurusta maizenalla.

***

Palsternakkamuusi

300 g palsternakkaa
300 g jauhoisia perunoita
2 isoa valkosipulinkynttä
6 dl maitoa
40 g voita
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä

Kuori ja paloittele palsternakka, perunat ja valkosipuli kattilaan. Lisää maito ja voi. Keitä kasvikset hiljaa poristen kypsiksi, 15-20 min. Ota noin 1 dl maitolientä kuppiin sivuun. Kaada kasvikset liemineen tehosekoittimeen kulhoon. Lisää suola ja pippuri. Soseuta parilla pyöräytyksellä sileäksi. (Vaihtoehtoisesti kaiva laatikosta perunasurvin ja tee karkeaa muusia käsin - erittäin hyvää!) Ohenna halutessasi maitoliemellä.




Lime-korianterinieriää


Viime viikonloppuna oli pakottava tarve saada jotain kirpeää ruoaksi - niipä päädyttiin tekemään lime-korianterinieriää ja korianteriperunoita.

Uuniperunoista tutut rosamundat laitettiin lohkoiksi ja päälle pirskotettiin öljyä, suolaa ja silputtua korianteria. Ehtivät olla uunissa n. 30 minuuttia 200 asteessa - mielellään olisi pitänyt vielä 15 minuuttia pidempään, jotta koostumuksesta olisi saanut rapsakamman mutta oltiin liian nälkäisiä odottamaan.

Nieriäfileet paistettiin pannulla - päälle suolaa, valkopippuria, raastettu limen kuori ja silputtua korianteria.

Oheen vielä pannulla muutaman minuutin käytettyjä herkkusieniä ja pinaatinlehtiä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Lammaspiirakka



Lammaspiirakka

1 pkt rukiista piirakkataikinaa
500 g lampaan paistijauhelihaa
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 prk fetajuustoa kuutioina
3/4 dl oliiveja
250 g miniluumutomaatteja
1 tlk tomaattimurskaa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 dl tuoretta oreganoa hienonnettuna

Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet. Valuta fetajuusto ja oliivit, halkaise minilumutomaatit. Pianele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Kuullota sipulit öljyssä, lisää jauheliha ja ruskista. Lisää joukkoon tomaattimurska ja mausta oreganolla, suolalla ja pippurilla. Hauduta täytettä miedolla lämmöllä ilman kantta 5-10 minuuttia.

Esipaista piirakkapohjaa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia. Kaada jauhelihatäyte vuokraan. Asettele pinnalle fetakuutiot, miniluumutomaatit ja oliivit. Paista edelleen 200 asteessa alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Anna piirakan vetäytyä hetken aikaa ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle tuoretta oreganoa. 

lauantai 5. marraskuuta 2011

Paahdetut kirsikkatomaatit

Yksi syksyn monikäyttöisimmistä resepteistä on ollut paahdetut kirsikkatomaatit. Niitä voi tarjota salaatissa, alku- tai pääruoan lisukkeena tai muutaman päivän oliiviöljyssä lepäämisen jälkeen leivän päällä.


Paahdetut kirsikkatomaatit

Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi. Paahda 110-asteisessa uunissa n. 2,5-3 tuntia, sen mukaan kuinka kiinteitä tomaateista haluat. Lisukkeena tarjottaessa paahdon voi halutessaan jättää hieman alle 3 tuntiin, mutta kun tomaatit menevät salaattiin kannattaa niitä paahtaa (ainakin) 3 tuntia. Tomaattien kiinteytymistä voi seurata paahdon loppupuolella, koska paahtoaika riippuu myös uunin tehoista. Ripottele paahdettujen tomaattien päälle oliiviöljyä, tarjoa lämpimänä tai kylmänä.

Tomaatit voi laittaa myös yrttien kanssa oliiviöljyyn maustumaan pariksi päiväksi ja tarjota maustumisen jälkeen esimerkiksi paahtoleivän tai salaatin lisukkeena. 

Filotaikinakorit

Vanhasta Suomen Kuvalehden Gourmet -lehdestä tuli bongattua salaattiresepti, jossa täyte tarjoiltiin filotaikinakulhosta - eli lautasen mallisesta kuoresta, joka on tehty paistamalla filotaikinaa uunissa. Testasimme kuorten tekoa viime viikonloppuna (mutta harmillisesti tohinassa en muistanut ottaa kupeista kuvia) paistamalla filotaikinalevyjä väärinpäin käännetyn muffinssipellin avulla. Näistä pikkukupeista nautittiin alkuruoaksi sienikeittoa, eli kupit pitävät myös nestettä hyvin.

Ohje kulhojen tekemiseen oli lehdessä seuraavanlainen:

(6 filotaikinakulhoa)
12 filotaikinalevyä
oliiviöljyä

Leikkaa 2 tuntia huoneenlämmössä sulaneet filoarkit kahtia. Levitä kuuden leivinpaperilla peitetyn, ylösalaisin olevan kulhon päälle neljä arkkia taikinaa siten, että sivelet kunkin arkin päälle (reippaasti) oliiviöljyä. Paista filokorit 2-3 kerrallaan 180-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita.

Itse sulatin filoarkkeja vain 30 minuuttia, jonka jälkeen olivat jo pehmeitä. Väärinpäin käännettyjen muffinssivuokien alla en käyttänyt lainkaan leivinpaperia, vaan voitelin vuoat vain oliiviöljyllä - täysin vaivattomasti irtosivat filotaikinakupit silti paistamisen jälkeen. Oliiviöljyn on tarkoitus toimia filoarkkien välissä liimana, joten öljyä saa käyttää liiman tavoin aika reilusti. Levittäminen onnistuu helposti pullasudin avulla. 

Näpertelyyn kannattaa varata hetki aikaa, mutta korit voi myös tehdä hyvissä ajoin valmiiksi ennen tarjoilua.

Mausteinen suklaakakku, inkiväärikerma ja appelsiinia

Tämän vuoden hittijälkkärin resepti löytyi Hesarin ruokatorstaista. Reseptin mukaisella cayennepippurimäärällä kakusta tulee jo hyvinkin tymäkkä, joten kannattaa pitäytyä ainakin ensimmäisellä tekokerralal reseptin määrissä vaikka epäilyttäisi että maistuuko pippuri missään. Meillä pidetiin kakkua reseptin mukaisesti yön yli jääkaapissa - rakenne tiivistyy ja kaipa ne mautkin jollain tasolla kietoutuvat paremmin yhteen.



Mausteinen suklaakakku, inkiväärikermaa ja appelsiinia

200 g tummaa suklaata
200 g voita
3 dl sokeria
1 tl aitoa vaniljasokeria
5 munaa
1 rkl vehnäjauhoa
1 tl cayennepippuria
1/2 tl kanelia
ripaus rouhittua mustapippuria

Kakun ohessa tarjottavaksi:
 2dl kermaa
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä (jos haluaa vahvan kakun kylkeen neutraalimpia makuja niin voi jättää kokonaan pois tai lisätä vähän kerrallaan ja maistaa milloin maku on sopiva)
1/2 tl aitoa vaniljasokeria
appelsiiniviipaleita
kanelia

Sulata kattilassa miedolla lämmöllä suklaa ja voi. Poista liedeltä, lisää joukkoon sokerit ja sekoita, kunnes seos on sileää. Lisää joukkoon munat yksi kerrallaan huolellisesti sekoittaen. Lisää lopuksi jauho sekä mausteet.

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista 190-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia. Kakku on valmis, kun se on asettunut reunoilta, mutta hytisee vielä hieman keskeltä. Varo paistamasta kakkua liian kuivaksi. Jäähdytä kakku ritilällä, peitä kelmulla ja anna veätytyä jääkaapissa yön yli. Kakun voi tarjoilla jo samana päivänä, mutta yön yli vetäytyessään koostumuksesta tulee tiiviimpi ja kakun maku nousee aivan uusiin sfääreihin.

Sekoita kerma, inkivääri ja vaniljasokeri ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Leikkaa kakku paloiksi ja lusikoi päälle  inkiväärikermavaahtoa. Viimeistele appelsiiniviipaleella sekä kanelilla.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kurpitsa-vuohenjuustolasagne

Kun perinteisen juustokastikkeen teko kypsyttää - tähän juustokastikkeen sijaan murustellaan vuohenjuustoa. Resepti on uusimmasta Glorian Ruoka & Viini -lehdestä (7/2011), ja harvinaisen täynnä hyvältä vaikuttavia syysreseptejä.




Kurpitsa-vuohenjuustolasagne
(6-8 annosta)

Paahdetut kasvikset:
1 kg kurpitsaa (tai lähikaupan pettäessä esimerkiksi kesäkurpitsaa tai munakoisoa)
2 porkkanaa
2 isoa paprikaa
1 solovalkosipuli
1-2 punasipulia
1/2 dl oliiviöljyä
3-4 rosmariininoksaa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä

Tomaattikastike:
800 g kuorittuja (kirsikka)tomaatteja
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl pippuria
1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 1/2 dl kivettömiä kalamataoliiveja
1/2 dl tuoreyrttejä (esim. timjami, lehtipersilja)

Lisäksi
250 g vuohenjuustoa
n. 8 lasagnelevyä
2 dl raastettua parmesaania

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Poista kurpitsasta kuoret ja siemenet. Leikkaa kurpitsa pineiksi kuutioiksi. Kuori ja viipaloi porkkanat. Poista paprikoista kannat ja siemenet. Viipaloi paprikat. Kuori sipulit ja leikkaa ne lohkoiksi. Yhdistä kaikki kasvikset kulhossa. Sekoita öljy, rosmariininoksat ja mausteet joukkoon.

Levitä kasvikset leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Kypsennä uunin keskitasossa noin 30 min.

Tee tomaattikastike kasvisten kypsyessä: Kaada säilötyt tomaatit kattilaan. Anna kiehua keskilämmöllä kannen alla noin 25 min. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Viipaloi aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit ja hienonna yrtit. Sekoita ne kastikkeeseen. Poista rosmariini paahdetuista kasviksista ja sekoita kasvikset kastikkeeseen.

Kokoa lasagne: Murustele vuohenjuusto. Levitä hieman tomaattikastikerra uunivuoan pohjalle. Ripottele vuohenjuustoa päälle. Levitä kerros lasagnelevyjä päälle. Lisää kastiketta ja juustoa ja sitten taas lasagnelevyjä. Tee 3-4 kerrosta. Laita kastiketta päällimmäiseksi ja ripottele vuohenjuusto ja parmesaani pinnalle.

Kypsennä uunin keskitasossa noin 25 min. Tarkista aika lasagnelevypakkauksesta. Tarjoa esimerkiksi vihreän salaatin kanssa. 

Sienibriossit

Scandinavian Music Groupin innoittamana meillä leivottiin pari viikkoa sitten briosseja. Hyvän makuisia, mutta ulkonäköön jätimme hiomisen varaa - joulupukin lahjalistalle lisätään muffinssivuoat tai -muotit, joissa reuna ei ole tasainen vaan aaltoileva.

Vaikka ohje suositteli kookkaiden briossien tekemistä, jaoimme taikinan useampaan osaan jotta saatiin kokoluokaltaan normaalia leivonnaisia. Reseptin taka-ajatuksena oli että kookkaan briossinvoisi leikata viipaleiksi ja käyttää esimerkiksi sienileipien pohjana.


Kookkaat sienibriossit
(4 kpl)

3 rkl maitoa
15 g hiivaa
1/2 tl suolaa
1/2 - 3/4 dl sokeria
7-8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
5 munaa
175 gvoita

Täyte:
150 g paistettuja sieniä, esim. suppilovahveroita tai mustia torvisieniä
1 rkl voita
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
50 g lampaan valkohomejuustoa

Voiteluun munaa

Sekoita haaleaan nesteeseen hiiva, suola ja sokeri. Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita munaseos vuorotellen jauhojen (5-6 dl) kanssa hiivaliemeen. Kohota taikinaa tunti liinalla peiteltynä.

Puhdista ja paloittele sienet. Kuumenna pannu ja paista sienistä kosteus pois. Lisää voi ja kuumenna hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Silppua jäähtyneet sienet.

Alusta briossitaikinaan loput jauhot (1-2 dl), pehmeä rasva ja juusto. Kauli taikina 30x30 cm levyksi. Silppua sienet ja levitä silppu taikinalevylle. Kääri taikina tiiviisti rullalle. Jaa rulla 4 osaan. Nosta taikinarullat voideltuihin 3-4 dl:n vuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Voitele briossit munalla ennen paistoa.

Voit myös sekoittaa sienisilpun taikinaan alustusvaiheessa. Jos jaat taikinan 8 osaan, paista briosseja 225-asteisessa uunissa noin 10-12 minuuttia.